Hieronta

laillisestettuhierojalogo

logo

Klassinen ja urheiluhieronta
soveltuvat kaikille, mutta mitä eroa niillä on?

Klassinen hieronta on lihaksia rentouttavaa

hierontaa. Urheiluhieronta voidaan mieltää osaksi lihashuoltoa. Urheiluhieronnan tekniikka eroaa klassisesta hieronnasta otteiden perusteella.

Urheiluhieronta on erityisesti lihasta venyttävää ja muokkaavaa hierontaa. Siinä lihasta hierotaan monesta eri suunnasta pitkittäis-

ja poikittaisotteilla.

 

Molemmilla hierontatyyleillä pyritään kuitenkin lihasten aineenvaihdunnan vilkastumiseen ja nopeuttamaan kuona-aineiden poistumista elimistöstä.

Urheiluhieroja käyttää tilanteen mukaan asiakkaalle soveltuvia klassisen- ja urheiluhieronnan otteita, riippuen hoidon tavoitteesta ja siitä mitä aluetta hierotaan.

Lihasten rentoutuminen mahdollistaa niiden kehittymisen, siksi hieronta on tärkeä osa lihashuoltoa.

Säännöllinen lihashuolto ehkäisee myös rasitusvammoja,

esimerkiksi revähdyksiä  treeninyhteydessä. Urheiluhieronnasta on apua myös työperäisiin lihasrasituksiin.

Hieronta-aikaa varatessasi sinun ei tarvitse tietää kumpi hierontamenetelmä on sinulle parempi. Teen arvion hierontaa tehdessäni ja huolehdin siitä, että saat juuri sinulle sopivan hieronnan.

lihashuoltokuva

Imukuppihieronta

  • Lihasten kipupisteiden käsittelyyn
  • Arpikudosten ja turvotusten hoitoon
  • Aineenvaihdunnan, neste- ja verenkierron vilkastuttamiseen
  • Urheilusuoritusten jälkeiseen lihashuoltoon
  • Lihasjännitysten lievittämiseen
  • Kuona-aineiden poistoon
  • Selluliitin hoito
  • Rentoutumiseen

Imukuppihieronta suoritetaan erikokoisilla silikonisilla imukupeilla. Iho rasvataan luonnonöljyllä, jonka jälkeen imukuppi asetetaan iholle. Imukupista painetaan ilmaa pois ja kupin alle muodostuu alipaine ja tämän jälkeen kuppeja liu`utetaan ihoa pitkin. Imukuppihieronnan teho perustuukin imukuppien aiheuttamaan alipaineeseen, joka vetää pehmytkudosta hieronnan mukana. Imukuppihieronnan jälkeen iho voi punoittaa tai ihoon saattaa tulla verenpurkaumia, nämä voivat kestää iholla muutamia päiviä hoidon jälkeen mutta jäljet ovat ainoastaan esteettisiä, ei kivuliaita.

lihashuoltokuva

Faskia-käsittely eli lihaskalvokäsittely

Mitä faskia-käsittely on?

Faskia-käsittelyn näkökulmana on lihasketjujen muodostama kokonaisuus kehossamme. Faskia-käsittelyn tavoitteena on parantaa koko kehon liikkuvuutta ja saattaa keho symmetriseen asentoon hoitamalla lyhentyneitä tai jännittyneitä lihasketjuja. Hoidon avulla lihasten ympärillä ja välissä olevat sidekudoskalvot saadaan joustavammiksi.

Mitä hyötyä faskia-käsittelystä on?

Faskia-käsittely vähentää kehon jähmeyttä ja lihaskireyttä sekä parantaa toispuoleisia oireita. Hoidon avulla voidaan myös lieventää heijasteoireista johtuvia vaivoja ja kipuja, kuten jännityspäänsärkyä.

Milloin kannattaa tulla faskia-käsittelyyn?

Faskia-käsittelyyn kannattaa tulla, mikäli kehosi tuntuu jäykältä, koet heijastavia oireita esim. alarajooihin tai haluat palauttaa kehon normaalin liikkuvuuden

lihashuoltokuva

Kinesioteippaus

Kinesioteippausta käytetään yleisimmin lievittämään kipua, jolla lisätään nivelen liikkuvuutta ja ohjaamalla liikettä ja kehon käyttöä. Kohennetaan asento- ja liiketuntemusta ja optimoimaan lihastoimintaa.
Lisäksi kinesioteipin avulla voidaan vaikuttaa liikkeen laatuun ja rytmiin, ohjata niveltä toimimaan mekaanisesti oikein tai tarvittaessa tukea niveltä toiminnallisesti.
Myös erilaiset turvotustilat voivat usein olla otollisia kinesioteippaus kohteita.

  • teippaus lihastoiminnan normalisoimiseksi
  • faskiarakenteen vaikuttaminen kudosten siirtojen avulla
  • kivun lievittäminen paikallisesti kipukohdan ja laajemmin kivun aiheuttajan mukaisesti
  • tilan tekeminen ihon alle verenkierron ja imunestevirtauksen (lymfa) kohentamiseksi

www.kinesioteippaus.fi

Hieronta, ripsipidennykset, kuntosalivalmennus, hiuspidennykset